Monday, October 18, 2004

Puolalainen filmi

Kävin viime viikolla katsomassa Niagarassa pyörineestä puolalaisten elokuvien sarjasta leffan "Lujempaa kuin pommit".

Ennen leffan alkua katsomossa kuului paljon slaavilaista puhetta. Veikkaanpa, että 1/3 - 2/3:lla katsojista oli puolalaisjuuret. Kaipa he menivät sinne nauttimaan ensisijaisesti maanmiestensä seurasta, ja toissijaisesti elokuvasta.
Leffasta palatessa selvisi toinenkin syy. Ryhmä katsojia oli pysähtynyt samoihin liikennevaloihin. Kysyin, että Are you Polish. Ryhmän kolme jäsentä osoittivat sormella neljättä - ilmeisesti muiden englannin kielen taito oli haparoiva tai olematon. Jos kahden suomalaisen kielen puhetaito on heikko, niin tuttua kieltä arvostanee enemmän, kuin vieraan kulttuurin leffojen eksotiikkaa.

Leffan tapahtumat sijoittuivat johonkin pienkaupunkiin, jossa teollisuushallit, pellot ja asuintalot vuorottelivat. Päähenkilöinä olivat Marcin ja hänen tyttöystävänsä. Marcinin isä kuolee alussa, ja hän perii talon ja peltoa. Tyttöystävä aikoo lähteä ulkomaille opiskelemaan. Marcin pelkää, että tyttöystävän markkina-arvo kohoaa koulutuksen ja maailman näkemisen myötä siinä määrin, ettei hän enää palaa.

Puolassahan 1/4 väestöstä hankkii elantonsa maataloudesta. EU-maissa luku on alle 5%, joten rankka rakennemuutos on edessä. Leffa kuvasi juuri rakennemuutksen kokevan sukupolven valintoja. Myös leffan puolalaiset ovat hyvin selvillä rakennemuutoksen välttämättömyydestä, sillä lopussa Marcin joutuu ankaraan puhutteluun, kun tekee selväksi aikomuksensa jatkaa maatilan pitämistä kouluttautumisen sijaan.

Myös katolilaisuus näkyi, kuten myös puolalaisten USA:n ihailu.

Leffan nähtyäni uskon, että Puolaa koskevat mielikuvani ovat ainakin jossain määrin kohdallaan. On hienoa nähdä välillä leffa, jota voi pohtia paitsi leffatietouden myös ns. todellisuuden tuntemuksen kannalta.

Monday, October 11, 2004

Raportti #1

Kirjoitanpa hieman opiskeluasioista, vaikka ne ovatkin tylsiä.

Noppia on 100, eli tarvitaan ~40 lisää + gradu. Olen lukenut yhtä paljon matikkaa ja tietojenkäpistelyäoppia (TKO), joista jälkimmäinen on pääaine. Valmistumisen pullonkaulana ovat TKO:n opintoviikot. Bulkkiopintoviikkoja saisi kohtuuvaivalla tenttimällä matikkaa; sen sijaan tyypillisessä TKO:n kurssissa on työläs harjoitustyö, ja tentittävät TKO:n kurssit ovat harvinaista herkkua.

En koe koulutyötä kovin mielekkääksi - koodaisin mielummin sellaisia systeemejä, joita jouku oikeasti käyttää. Välivuosi töissä osoitti, että taitoni riittävät, vaikka eivät olisikaan loppuun asti hiotut. Tavoitteena on, että lukuvuoden 2004-2005 jälkeen minulla olisi riittävä määrä sellaisia noppia, joiden saaminen edellyttää harjoitustyön tekemistä. Harjoitustöiden ja työn yhteensovittaminen on ongelma; työn ja kielikurssin sovittaminen ei ole.

Seuraavaksi esittelen kurssit, joihin saatan viitata myöhemmissä opiskeluraporteissa (jos niitä kirjoitan).

Ohjelmistoarkkitehtuurit(OHAR) on varmasti hyödyllisin kurssi tällä lukukaudella, riippumatta siitä, riittääkö asenteeni lukukauden vaativimman harjoitustyön tekemiseen. Ohjelmistoarkkitehtuurit ja ohjelmistokehitysmenetelmät olivat ne kaksi asiaa, joiden puutteelinen tuntemus aiheutti oman arvioni mukaan eniten ongelmia töissä viettämäni välivuoden aikana.

Programming graphical user interfaces on maksimaalisen normaali kurssi. Siinä on ajalliseti vaativa harjoitustyö. Viime kerralla reputin kurssin, kun kuvittelin pystyväni tekemään harjoitustyön työn ohella. Nyt en odota minkäänlaisia ongelmia, sillä opin paljon jo edellisellä kerralla. Mutta työtä se silti vaatii.

Tutkimuskurssin läpäiseminen edellyttää tutkielman tekemistä. Valittu aiheeni on suomen kielen morfologian jäsentäminen. Kurssista tekee erikoisen se, että perehtymisen tasossa ja tutkielman rakenteessa on jätetty paljon opiskelijan oman harkinnan varaan.

Tietoresurssien johtaminen ja ammatillisen tiedon hankinta järjestetään yhdessä informaatiotutkimuksen laitoksen kanssa. Se käsittelee tietoresurssien strategista johtamista suurissa organisaatioissa. Kurssi on minun kannaltani hyvin epärelevantti - kokemuksieni mukaan koodaaja ei voi vaikuttaa jurikaan edes sen projektin dokumentointikäytäntöihin, jossa hän itse työskentelee - mutta TKO:ssa on niin vähän kirjatentittäviä kursseja, että ei ole varaa nirsoilla.

Friday, October 01, 2004

Nyt on se raadanta kerralla loppu

Nyt pitäisi muokata päivittäisiä rutiineita tuottamaan symbian-softan sijasta opintoviikkoja.

Työn ja opiskelun suurin ero on siinä, että lipasto-opiskelussa ketään ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä minä teen, vai teenko mitään - kunhan 22,5 ov vuodessa tulee täyteen. Työssä on aina ulkoinen kuri. Sen sijaan pelkkä itsekuri ei saa minua työskentelemään minkään asian eteen kahdeksaa tuntia päivässä.

Kurin kaksi tärkeintä elementtiä ovat vertaispaine ja raportointi. Vertaispaine varmistaa, että ihmiset tulevat töihin ajoissa ja pysyvät siellä riittävän monta tuntia. Raportointi varmistaa, että työntekijät käyttävät työajan työn tekemiseen - he tietävät, että joutuvat huonoon valoon raportointitilanteessa, jos eivät saa työtä tehdyksi. Opiskelussa vertaispaine puuttuu kokonaan - kukaan ei kysy mitään, jos jättää luennon väliin. Raportointia joutuu tekemään pari kertaa vuodessa, kun joku kysyy opintojen edistymisestä.

Olen harkinnut käyttäväni blogia itsekurin tuottamiseen. Raportoisin joka päivä, mitä olen tehnyt minkäkin kurssin eteen. Perjantaina kertoisin, kuinka monena päivänä olen herännyt ennen seitsemää. Tällöin tietäisin, että jos hairahdan laiskotteluun, joudun raportoimaan siitä lukijakunnalle, ja tämä tieto motivoisi protestanttisen työetiikan mukaiseen toimintaan.

Jotta blogi säilyisi luettavana, nämä raportit pitäisi nimetä niin, että ne on helppo skipata. Ei ketään oikeasti kiinnosta minun opiskeluni. Uskon silti, että moni lukisi niitä satunnaisesti ja hiljaa mielssään paheksuisi minua jos olisin laiska.